Perämeri erityisen herkkä

Perämeren ekosysteemi on erityisen herkkä sekä altis rehevöitymiselle. Syynä tähän ovat mm. merialueen mataluus (40 m), pieni suolapitoisuus (2-4,5 %o) ja sen laaja valuma-alue (280 000 km).

Laajasta valuma-alueesta johtuen Perämereen tulee runsaasti makeaa vettä. Se aiheuttaa Perämeren murtovesiluonteen (lähteenä myös *).

Perämeressä ei ole selkeää lämpötila- ja suolapitoisuuserojen aiheuttamaa pinta- ja alusveden kerrostuneisuutta. Kun vesi pääsee sekoittumaan, alusvesi saa päällysvedestä happea. Siitä johtuen Perämeren alusvesien happitilanne on hyvä.

Murtovesiin sopeutunut eliölajisto on harvalukuinen. Se elää suolapitoisuuden vaihteluiden suhteen luontaisestikin sietokykynsä rajoilla.

Koska Perämerellä on vähemmän biomassaa ja sen sedimentaatio on niukempaa kuin rehevöityneillä alueilla, vedessä olevat myrkyt kertyvät vähäisempään eliömäärään (lähde myös *). Useiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovatkin Perämeren eliöstössä korkeita.

Vähälajisuudesta johtuen Perämeri on hyvin herkkä ihmisen aiheuttamille ympäristön muutoksille. Herkkyyttä lisää pitkä ja jääpeitteinen talvi (5–6 kk) sekä Merenkurkun mataluus (25 m), joka rajoittaa veden vaihtumista Selkämeren ja Perämeren välillä.

Perämeren tila on vielä kohtalaisen hyvä. Pahinta rehevöitymisen merkkiä, sinilevää, on toistaiseksi ilmennyt merialueella vain satunnaisesti ja paikallisesti. Myöskään hapettomia pohja-alueita ei ole havaittu eteläisen Itämeren ja Suomenlahden tavoin.

Perämerenkään tila ei silti ole ongelmaton. Merkkejä rehevöitymisestä näkyy varsinkin Suomen puolella, jossa rannikko on matalampaa ja maankäyttö intensiivisempää kuin Ruotsin puolella. Perämeren rannoista lähes 40 % on rakentamisen piirissä. Se on enemmän kuin koko maan keskiarvo Suomessa ja Ruotsissa. Rantojen suojelu on säädellyt Ruotsissa ranta-alueiden rakentamista pitempään kuin Suomessa eikä rantojen lähelle rakentamiseen suhtauduta siellä yhtä sallivasti kuin meillä.

Keväällä 2003 tehdyn Perämeren ympäristöongelmia koskevan kyselyn mukaan rantojen käyttö on monien mielestä kasvava uhka Perämeren ympäristölle. Ympäristöviranomaisten toivottiin sekä rajoittavan että kontrolloivan uusia hankkeita entistä tehokkaammin. Myös ruoppauksia tulisi tehdä kohtuullisesti ja niitä tulisi välttää etenkin vielä koskemattomilla alueilla, jotka ovat monien eliöiden tärkeitä elinalueita. Perämeren rannikon maankohoaminen on luonnonilmiö, jota ei voi pysäyttää ruoppaamalla.

Perämeren meriveden korkeuden vaihtelu on laajaa ja nopeaa ja se vaikuttaa veden virtauksiin ja vaihtuvuuteen (lähde *). Vedenkorkeuden vaihtelu ei ole niin säännöllistä kuin useissa muissa merissä, sillä Perämerellä korkeuden vaihtelut johtuvat pääasiassa tuulista, ilmanpaineesta ja jokien tuomasta vesimäärästä – eivät vuorovesi-ilmiöstä. Perämeren korkeuden vaihtelulla on vuotuinen rytmi: vedenpinta on korkealla myöhäissyksyllä ja laskee kevättalvea kohti, jonka jälkeen pinta alkaa jälleen nousta kohti syksyä. Vaihtelut jakson aikana ovat suuria varsinkin myöhäissyksyllä ja alkutalvesta. Mauri-myrsky nosti Kemin edustan vesikorkeuden syksyllä 1982 jopa +201 cm:iin.

Perämeren ympäristötietokannan mukaan tuulivoimaloiden määrä tuntuu olevan voimakkaassa nousussa Perämerellä, kuten muillakin merialueilla. Tietokanta määrittelee tuulivoiman olevan uusiutuva energialähde, jolla on ympäristöä ajatellen huomattavia etuja fossiilisiin polttoaineisiin, biopolttoaineisiin ja atomivoimaan verrattuna.

Suojelun arvoisia Perämeren rannikon ja meriympäristön maa- ja vesialueita turvataan kansallispuistoina ja luonnonsuojelualueina sekä suojellaan muilla perusteilla. Suojelun perusteena voi olla eliöiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen sekä arvokkaiden luonnonympäristöjen ja/tai suojelunarvoisten lajien elinympäristöjen suojeleminen. Luonnonsuojelualueet ovat myös tärkeitä ulkoilu- ja virkistysalueita.

Lähde:
Perämeren ympäristötietokanta 29.10.07. Juha Katajisto ja Anne Laine.
paitsi *) Suurhiekan tuulipuiston YVA-selvitys 29.10.07.