Hanhikivi – siirtolohkare ja rajakivi

Keskellä niemenkärjen rantametsää seisoo kuusimetrinen jättiläinen, Hanhikivi. Entisajan ihmiset epäilivät, ettei mikään muu kuin hiisi, piru tai jättiläinen ole voinut moista kiveä paikalleen kuljettaa.

Hanhikivi on siirtolohkare, kallion osa, joita mannerjää kuljetti jääkauden aikana mukanaan joskus pitkiäkin matkoja. Jään sulettua siirtolohkareet jäivät pysyviksi muistoiksi ajasta, jolloin maa oli kokonaan jään peitossa.

Hanhikiveä pidetään Pähkinäsaaren rauhan rajakivenä. Ruotsi ja Novgorod solmivat Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323, jolloin Suomelle määritettiin ensimmäinen itäraja. Kiistelty raja kulkee Rajajoelta Kannaksen halki luoteeseen ja edelleen Perämeren rannikolle. Rajamerkkinä pohjoisessa pidetään Hanhikiveä. Hanhikivi on määritelty historialliselta ajalta peräisin olevaksi rajamerkiksi, joka on valtakunnallisesti arvokas kohde. Kiveä suojaa muinaismuistolaki ja se on säilytettävä kaikissa olosuhteissa.

Erään tarinan mukaan ennen, satoja vuosia sitten, rantaviivan kulkiessa vielä paljon idempänä, hanhet lepäsivät muuttomatkallaan usein suuren siirtolohkareen päällä. Kiveä alettiin sanoa Hanhikiveksi.
Maisemat ympärillä ovat muuttuneet, ja sukupolvet vaihtuneet, mutta kivi lepää paikallaan. Kuvassa Hanhikivi 1900-luvun alussa.

Pähkinäsaaren rauhan rajakivi

Pähkinäsaaren rauhansopimus vuonna 1323 määräsi ensimmäisen Suomea koskevan itärajan. Sopimuksen solmivat Ruotsin holhoojahallitus ja Novgorodin kauppatasavalta. Pähkinäsaaren rauhan raja vedettiin Rajajoelta Kannaksen halki luoteeseen ja edelleen Perämeren rannikolle. Hanhikiveä pidetään Pähkinäsaaren rauhan rajakivenä.

Hanhikivi mainitaan rajakivenä ainakin kahdessa toisistaan riippumattomassa asiakirjassa.

Vanha Pohjois-Pohjanmaan karjalaisten vero-oikeudellisesti omistama rannikkoalue päättyi etelässä Hanhikiveen ja pohjoisessa Kaakamanjokeen, nykyisessä Ala-Torniossa. Pyhäjoen eteläpuolelta ja Kemijoen länsipuolelta Kaakamassa alkoi Ruotsin kuninkaan alue.

Kemin, Iin ja Limingan asukkaat valittivat 1490 Ruotsin kuninkaalle, että karjalaiset pitävät jatkuvasti maata, Pähkinäsaaren rauhanrajan mukaisesti, Pyhäjoella Hanhikiveen saakka omanaan ja vaativat veroja. Veroina vaadittiin puolet lohisaaliista kaikista lohijoista, aina Pyhäjoesta Kemijokeen saakka. Kun veroja ei heille maksettu, karjalaiset hävittivät maata. Rannikon suomalaiset puolestaan tekivät kostoretkiä Vienan Karjalaan. Näin syntyivät rappasodat.

Hanhikiven mainitsevat rajamerkkinä myös pirkkalaiset. Eräässä todistuksessa sanotaan: ”Entisaikaan karjalaiset ovat sanoneet omistuksensa Pohjanmaahan ulottuvan Hanhikiveen saakka, kiveen, joka sijaitsee suolameren rannalla”.

Karjalan kannakselta Inkerinmaalta löytyy pienestä Riihiö-nimisestä Suomen aikaisesta rajakylästä tienviitta, jossa lukee ”Ristikivi 1323”. Opasteessa lukee venäjäksi ”Suuren Novgorodin ja Ruotsin ensimmäinen rajalinja 1323”.

Hanhikivi on akateemikko Kustaa Vilkunan vuonna 1959 tekemien mittausten mukaan 610 cm korkea (Uusi Kuvalehti 41/1959). Kiven päältä löytyy pitkä piiru, jonka vasemmalla puolella on luku ”17” ja oikealla puolella luku ”70”. Näiden himmeiden merkintöjen alapuolelta löytyy merkintä ”N14” sekä hieman oikealla ylempänä kivessä on kruunu.

Valtakunnallisesti arvokas muinaismuisto

Hanhikivi on kiinteä muinaisjäänne, rajamerkki historialliselta ajalta. Se on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi ja sitä suojaa muinaismuistolaki (295/63).

Muinaisjäännökset ovat muistoja Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Muinaismuistolailla taas pyritään turvaamaan maassa olevan kansallisen kulttuuriperinnön säilyminen tulevienkin sukupolvien nähtäväksi ja tutkittavaksi.

Muinaismuistot ovat automaattisesti rauhoitettuja. Kaikki toimenpiteet, jotka saattavat vaarantaa muinaismuiston säilymisen, ovat kiellettyjä. Esimerkiksi niiden kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu niihin kajoaminen on kiellettyä ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa. Muinaisjäännökseen kuuluu myös suoja-alue, jonka laajuus on vähintään kaksi metriä jäännöksen ulkoreunoista.

Historiallisen ajan muinaisjäännöksillä tarkoitetaan keskiaikaisia ja sitä nuorempia muinaisjäännöksiä. Jäännökset ajoittuvat 1200-luvulta 1900-luvun alkuun.

Muinaisjäännökset ja maankäyttö
Kiinteät muinaisjäännökset tulee lain mukaan huomioida maankäyttöhankkeita suunniteltaessa. Muinaisjäännökset pyritään aina ensisijaisesti suojelemaan. Valtakunnallisesti merkittävien muinaisjäännösten, kuten Hanhikiven, sekä maakunnallisesti merkittävien muinaisjäännösten säilyttäminen tulee taata kaikissa olosuhteissa. Näillä muinaisjäännöksillä on huomattavan tieteellisen arvon lisäksi usein myös nähtävyysarvoa.

Muinaisjäännökset ja kaavoitus
Muinaisjäännökset on merkittävä kaavaan, koska se edesauttaa niiden suojelua. On yleisen edun mukaista, että kaava antaa oikean kuvan maankäytön mahdollisuuksista. Kaavoittaja vastaa siitä, että muinaisjäännökset huomioidaan kaavoituksessa asianmukaisesti. Jo kaavoitusta suunniteltaessa tulee selvittää, saattaako hankkeen toteuttaminen tulla koskemaan kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Maankäytön suunnittelussa tulee huomioida myös muinaisjäännöksen ympäristö. Muinaismuistolain mukaan kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä kohteen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille. Museoviraston mukaan olisi tärkeää, että kohteiden ympärille saataisiin maaston tai historiallisen yhteyden mukaan määräytyvä luonnollinen suoja-alue.

Lähteet:
Museovirasto 30.4.2008
Kaija Untamalan artikkeli ”Hanhikivi – Pähkinäsaaren rauhan historiallisesti merkittävä ja suojeltu rajakivi”, julkaistu Pro Hanhikivi -lehden numerossa 1/2008