> AJANKOHTAISTA

> HANHIKIVI

> HANKKEEN KULKU

> YDINVOIMA

> LINKKEJÄ

 

> In English

Hanhikivi.net | Hankkeen kulku

Hankkeen kulku 2007

>>>Vaihda uutisten aikajärjestys tästä: vuoden lopusta alkuun >>>

 

17.4.2007
Taloussanomat uutisoi saksalaisen energiajätti Eonin pyrkivän sähkön suurtuottajaksi Suomessa. Yhtiö ja Loviisan kaupunki julkistavat sopimuksen ja kaupan tontista, jolle Eon aikoo rakentaa ydinvoimalan. Kauppa vaatii vielä Loviisan kaupunginvaltuuston siunauksen. Eon kertoo etsivänsä ydinvoimahankkeeseensa suomalaisia kumppaneita, jotka olisivat teollisuusyrityksiä ja kunnallisia sähkölaitoksia. Eon Suomen toimitusjohtaja Matti Mannisen mukaan yhtiön omistus ydinvoimahankkeessa voi olla alle puolet, mutta joka tapauksessa se aikoo pitää osuutensa merkittävänä.
Lähde: Taloussanomat 17.4.07

18.4.2007
Myös Helsingin Sanomat kertoo saksalaisen Eonin tavoittelevan ydinvoimalaa Suomeen. Konsernin Suomen yhtiö haluaa Loviisasta 112 hehtaarin tontin. Tontin myynti on hyväksytty alustavasti Loviisan kaupunginhallituksessa, kaupan vahvistava valtuustokokous pidetään kahden viikon kuluttua. Eon Suomi aikoo kerätä ympärilleen vahvan ryhmittymän suomalaisia yrityksiä ja kuntia, jotka ovat kiinnostuneita oman sähköntuotannon hankkimisesta.
Lähde: HS 18.4.2007

9.5.2007
Loviisan kaupunginvaltuusto päättää kokouksessaan, ettei kaupunki myykään Eonille maata ydinvoimalaa varten. Päätös syntyy äänin 16–11.
Lähde: Helsingin Sanomat 9.5.07

10.5.2007
Taloussanomat kertoo Eoni ydinvoimalahankkeen olevan kuivumassa kokoon voimalatontin puuttumisen vuoksi. "Eurajoeltakaan maata ei tipu." Eon Suomen toimitusjohtaja Matti Mannisen mukaan yhtiö aikoo arvioida tilannetta uusiksi. Manninen on kuitenkin haluton kertomaan, aikooko Eon hakea uutta tonttia vai luopua hankkeesta.
Lähde: Taloussanomat 10.5.07

6.6.2007
Fennovoiman perustamisesta tiedotetaan. Yhtiön tarkoituksena on rakentaa Suomeen uusi 1000–1800 MW:n ydinvoimala, jonka tuotannon tavoitellaan käynnistyvän 2016-2018.
Lähde: Fennovoiman tiedote

15.6.2007
Fennovoima tarjoaa ydinjätettä kilpailijoilleen. Kilpailijoiden leirissä ei olla innostuneita ajatuksesta.
Lähde: Taloussanomat 15.6.07

18.6.2007
Valtiovalta ei aio määrätä ydinjäteyhtiö Posivaa tekemään yhteistyötä Fennovoima-ryhmän kanssa käytetyn ydinpolttoaineen sijoittamisessa. "Valtio ei rupea jätekosinnan kätilöksi."
Lähde: Taloussanomat 18.6.07

29.6.2007
Fennovoima tiedottaa laitospaikkaselvityksien etenevän vauhdilla. Julkisuuteen tulee tieto, että keskusteluja on käyty Pyhäjoen lisäksi Himangan, Iin, Kemin, Kemijärven, Kristiinankaupungin, Loviisan, Raahen, Simon ja Vaalan kanssa.
Lähde: Kauppalehti 29.6.07

21.7.2007
Oulun yliopiston seismologi Elena Kozlovskayan mukaan Perämeren alueen seismisyydestä ei ole riittävästi tutkimustietoa ydinvoimalan rakentamispäätöstä varten. Hänen mukaansa voimakkaat maanjäristykset eivät ole mahdottomuus Perämerellä. Kozlovskaya ei sulje automaattisesti pois ydinvoimalan rakentamista lähialueille, mutta ydinvoimaloille löytyisi hänen mukaansa Suomesta parempia ja edullisempiakin paikkoja kuin Perämeren seismiset alueet.
Säteilyturvakeskuksen voimalaitostekniikan toimistopäällikkö Juhani Hyvärisen mukaan Perämeren alueen seismisyys ei ole este ydinvoimalan rakentamiselle. "Voimalaa koskevat maanjäristysvaatimukset selvitetään ja voimalayhtiön on toimittava niiden mukaisesti"
Lähde: Kaleva 21.7.07

11.8.2007
Hanhikiven ydinvoimalahanketta vastustamaan avataan internetadressi osoitteeseen www.adressit.com.

22.8.2007
Pyhäjoen Kuulumiset uutisoi Hanhikiven ydinvoimalahankkeesta ja haastattelee kunnanjohtaja Mauno Peltoketoa. Peltoketo kertoo suhtautuvansa asiaan rauhallisesti. ”Tärkeää on, mitä kuntalaiset ajattelevat voimalasta. Koetaanko se turvallisuusriskiksi?”
Lähde: Pyhäjoen Kuulumiset 22.8.07

27.8.2007
Fennovoima rajaa voimalaselvitykset viiteen kuntaan: Pyhäjoelle, Vaalaan, Kemijärvelle, Simoon ja Kristiinankaupunkiin.
Lähde: Helsingin Sanomat 27.8.07

Samana päivänä Fennovoima pitää tiedotustilaisuuden Pyhäjoen kuntalaisille. Sanomalehti Kaleva uutisoi tilaisuuden jälkeen ydinvoiman pelottavan kuntalaisia.
Lähde: Kaleva 29.8.2007

29.8.2007
Ydinvoima-asia on esillä Pyhäjoen kunnan valtuuston kokouksessa. Kunnanjohtaja Mauno Peltoketo käyttää "muut mahdollisesti kiireelliset asiat" -kohdassa tiedoituspuheenvuoron hankkeen tilasta. Hänen mukaansa asiaa selvitetään avoimmuuden periaatteella. Lisäksi kunnanjohtaja kertoo Fennovoiman toivoneen, että kunta ja yhtiö perustavat pienen työryhmän jatkoselvitystä varten.
Lähde: Pyhäjoen kunnan valtuuston pöytäkirja 29.8.07

2.9.2007
Hanhikiven ydinvoimahankkeen puolesta avataan internetadressi osoitteeseen adressit.com. Samaan päivään mennessä eli reilussa kolmessa viikossa hanketta vastustavan adressin on allekirjoittanut 1060 henkilöä.

21.9.2007
Fennovoima kertoo ottaneensa ydinvoimaselvitykseen mukaan myös Ruotsinpyhtään.
Lähde: Taloussanomat 21.9.07

27.9.2007
Pyhäjoen ydinvoimasuunnitelmat ylittävät uutiskynnyksen Ruotsin radiouutisissa otsikolla: "Protester mot planer på att bygga kärnkraftverk i Finland".
Lähde: Sveriges Radio P4 Västerbotten 27.9.07

Pian tämän jälkeen Ruotsin puolella aletaan kerätä adressia Pyhäjoen ydinvoiman vastustamiseksi.

28.9.2007
Pyhäjoen kuntalaiset järjestävät kansalaisillan saadakseen hankkeen etenemisestä tietoa kunnan päättäjiltä. Lukion Pauhasali täyttyy asiasta kiinnostuneista. Kansalaisilta ylittää uutiskynnyksen lähes kaikissa alueen tiedotusvälineissä. Lue lisää kansalaisillasta ja sinne lähetyistä kysymyksistä.

Keskustelu avataan osoitteessa www.hanhikivi.net.

1.10.2007
Pyhäjoki saa näkyvyyttä Helsingin Sanomien "Lukijan kuvat" -palvelussa, Ottaa päähän -osastolla.
Lähde: Helsingin Sanomien verkkopalvelu 1.10.07

8.10.2007
Myös Ruotsinpyhtään ydinvoimahanketta vastustamaan avataan internetadressi Adressit.comiin. Sen allekirjoittaa neljässä päivässä yli 400 henkilöä.

10.10.2007
Pyhäjoen ydinvoimalahanke pääsee jälleen Ruotsin radiouutisiin. "Suomen ydinvoima kuumentaa tunteita myös Ruotsin puolella"
Lähde: Sveriges Radio Sisuradio 10.10.07

12.10.2007
Volvo-konserni ilmoittaa lopettavansa ydinvoimalla tuotetun energian käytön, koska se käyttää jatkossa vain uusiutuvaa energiaa.
Lähde: Taloussanomat 12.10.07

16.10.2007
Pyhäjoen kunnan päättäjät ja Fennovoiman edustajisto kokoontuvat Pyhäjoella informaatiotilaisuuteen. Paikalle saapuu myös reilut 20 Hanhikiven alueen maan- ja mökinomistajaa. Informaatiotilaisuus pidetään kuitenkin suljetuin ovin eikä maan- ja mökinomistajille suoda mahdollisuutta osallistua siihen.

Samana iltana Ruotsinpyhtään kunnanhallitus päättää esittää kunnan valtuustolle Fennovoiman ydinvoimalaan liittyvän YVA-selvityksen aloittamista kunnan alueella.
Lähde: Loviisan Sanomat 17.10.07

20.10.2007
Pyhäjoella käynnistyy nimenkeruu kansalaisadressiin, jossa vaaditaan kansanäänestystä ennen kuin päätöstä YVA-menettelystä tai Hanhikiven kaavamuutoksista. Kuntalain mukaan kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista eli Pyhäjolla aloitteeseen tarvitaan 132 äänioikeutetun allekirjoitus.

23.10.2007
Pyhäjoella kansanäänestyksen puolesta kerättävä kansalaisadressi ylittää uutiskynnyksen useissa alueen medioissa. Adressin on allekirjoittanut muutamassa päivässä yli 200 äänioikeutettua pyhäjokista.

Myöhemmin, päivän aikana Fennovoima antaa tiedotteen YVA-menettelyyn valituista kunnista. YVA-prosessi aloitetaan Pyhäjoen Hanhikivessä, Ruotsinpyhtään Gäddbergsön-Kampuslandetin alueella ja Simossa Karsikon-Laitakarin alueella.
Lähde: Kauppalehti Online 23.10.07

24.10.2007
MTV3 uutisten tekemän kyselyn mukaan valtaosa Simon ja Pyhäjoen kunnanvaltuutetuista kannattaa ydinvoimahanketta. Kielteisimmin hankkeeseen suhtautuvat Loviisan naapurikunnan, Ruotsinpyhtään valtuutetut.
Lähde: MTV3 Internet 24.10.07

29.10.2007
Pyhäjoelle kansanäänestystä vaativa kansalaisadressi luovutetaan kuntaan. Adressin on allekirjoittanut viikon aikana 546 pyhäjokista äänioikeutettua. Puolueettoman kansanlaisadressin lisäksi kunnalle luovutetaan asiakirja, jossa joukko Hanhikiven alueen maanomistajia ja mökkiläisiä ilmoittaa, etteivät he tule myymään omistamiaan alueita tai muuta omaisuutta ydinvoimalan tarpeisiin. Lisäksi kunnalle ojennetaan Parhalahden Metsästäjät ry:n johtokunnan sekä Parhalahden kalastajainseura ry:n johtokunnan kannanotot Hanhikiven ydinvoimahankkeesta. Kuntalaiset perustelevat kansanäänestysvaatimustaan sillä, ettei mahdollinen ydinvoimalan rakentaminen ja siihen liittyvät päätökset kuulu kunnan normaaliin päätöksen tekoon, minkä vuoksi kuntalaisia tulisi kuulla asiassa.

2.11.2007
Posiva kertoo Länsi-Suomen Sanomien haastattelussa, ettei yhtiö huoli edelleenkään Fennovoiman ydinjätteitä Olkiluodon Onkaloon. Yhtiö on varautunut YVA-menettelyssä vastaanottamaan ainoastaan Teollisuuden Voiman ja Fortumin ydinjätteet.
Lähde: MTV3 Internet 8.11.07

19.11.2007
Pyhäjoen monitoimitalolla järjestetään kello 17 alkaen avoin yleisötilaisuus, jossa luennoivat Säteilyturvakeskuksen johtaja Lasse Reiman sekä toimistopäällikkö Olli Vilkamo. Esityksen kalvot löytyvät Pyhäjoen lukion internetsivuilta:
1) Ydinvoimalaitosten sijaintipaikka - ympäristö
2) Ydinvoimalaitoksen sijoituspaikkaa koskevia vaatimuksia
3) Säteilyturvakeskus STUK - Ydinvoimalaitosten valvontaviranomainen
4) Ydinvoimalaitoksia koskevat turvallisuusvaatimukset

26.11.2007
Pyhäjoen kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan kuntalaisten kansanäänestysvaatimuksen ydinvoimasta. Se päättää äänin 6-1 esittää kunnan valtuustolle, ettei äänestystä järjestetä.
Lähde: YLE Oulu Radio 27.11.07

27.11.2007
Ylen Kymenlaakson Radio uutisoi, ettei Pyhtää lämpene Fennovoimalle. Pyhtään kunnanhallitus on päättänyt ettei se lähde järjestämään kansalaistilaisuutta Fennovoiman kanssa. Saman päivänä Kymenlaakson Radio uutisoi, ettei Fennovoima ole enää kiinnostunut Pyhtäästä, koska ei saa kunnan tukea hankkeelleen. Virallista päätöstä Pyhtään hylkäämisestä ydinvoimalapaikkakunnaksi ei kuitenkaan Fennovoiman viestintäjohtaja Pasi Natrin mukaan ole tehty.
Lähde: YLE Kymenlaakson Radio 27.11.07

5.12.2007
Fennovoima julkaisee Pyhäjoen Kuulumisissa työpaikkailmoituksen, jossa se hakee Pyhäjoen toimistoonsa paikallista yhteyshenkilöä. Hakijalta toivotaan paikallisten olojen tuntemusta, kiinnostusta energiakysymyksiin, kokemusta viestinnästä sekä kykyä mutkattomaan yhteystyöhön monenlaisten ihmisten kanssa.
Lähde: Pyhäjoen Kuulumiset 5.12.07

11.12.2007
Raahen kaupunki, Pyhäjoen kunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Fennovoima Oy ja Pöyry Environment Oy pitävät Hanhikiven alueen osayleis- ja asemakaavojen suunnittelua koskevan työneuvottelun.
Lähde: Raahen kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.08

12.12.2007
Fennovoiman uutisoidaan vuokranneen 24 hehtaarin tontin Eurajoen Olkiluodosta, Teollisuuden Voiman (TVO) maa-alueiden vierestä. Yhtiö on valmis luovuttamaan tontin Posivan tulevan ydinjätteen loppusijoituslaitoksen käyttöön. Fennovoiman mukaan yhtiön ensisijainen tavoite on vahvistaa kansallista ratkaisua ydinpolttoaineen loppusijoituksessa. Toisaalta yhtiö havittelee Posivan täysivaltaiseksi osakkaaksi ja on ehdottanut sille kirjeitse neuvotteluja yhteistyöstä. Ehdotukseen ei ole vastattu.
Lähde: Taloussanomat 13.12.07

17.12.2007
Fennovoima ilmoittaa tekevänsä YVA-selvityksen myös Kristiinankaupungin Norrskogenin alueesta. Lisäksi yhtiö tiedottaa tarkastelevansa yhden suuren ydinvoimalan vaihtoehtona kahden pienemmän ydinvoimalan rakentamista.
Lähde: Pohjalainen 18.12.07

18.12.2007
Pyhäjoen kunnanvaltuusto päättää, ettei kunnassa järjestetä kansanäänestystä ydinvoimasta.
Lähde: Yle uutiset 18.12.07

28.12.2007
Pyhäjoelle perustetaan ydinvoimavapaan Hanhikiven puolesta puhuva Pro Hanhikivi -yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on paitsi säilyttää Hanhikiven alue ydinvoimavapaana, myös varmistaa sen käyttö edelleen kuntalaisten, kyläisten ja mökkiläisten vapaa-ajanvietto- ja virkistysalueena.

 

Hankkeen kulku -osiota tullaan täydentämään.

> HANKKEEN KULKU

Vuosi 2007

Vuosi 2008

Vuosi 2009

> YVA-MENETTELY + PAP

YVA-aineistot työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

PAP-aineistot työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

> KAAVOITUS

Maakuntakaava

Osayleiskaava ja asemakaava

> MUUTA

Kansalaisillan 28.9.07 kysymykset

(c) 2007–2010 Hanhikivi.net | sähköposti: info(at)hanhikivi.net