4.1.2008
Adressit.comiin avautuu Kristiinankaupungin ydinvoimalahanketta vastustava adressi.
Adressin allekirjoittaa 10 päivässä yli 3230 henkilöä.
Lähde:
Adressit.com 13.1.08
8.1.2008
Posivan uutisoidaan kaavailevan Olkiluodon loppusijoitusluolaston laajentamista.
Yhtiö aloittaa YVA-selvityksen luolaston laajentamisen vaikutuksista keväällä.
Laajennuksen myötä luolastoon voisi haudata nykyisten ja rakenteilla
olevien ydinvoimaloiden jätteiden lisäksi kahden uuden voimalan jätteet.
Posivan omistajat TVO ja Fortum ovat kumpikin aloittaneet valmistelut uuden
ydinvoimalan rakentamiseksi. Myös Fennovoima on havitellut osakkuutta Olkiluodon
loppusijoituksesta.
Lähde:
YLE uutiset 8.1.08
Samana päivänä ydinvoimahankkeen YVA-prosessin
seurantaryhmä kokoontuu ensimmäistä kertaa.
11.1.2008
Fennovoima tiedottaa valinneensa Pyhäjoen paikallistoimiston yhteyspäälliköksi
filosofian kandidaatti geologi Sauli Hervan. Herva on työskennellyt aiemmin
ydinvoimaan liittyvissä tutkimuksissa sekä yrittäjänä.
Yhteyspäällikkönä hän vastaa sekä Pyhäjoen
että Simon paikallistoimistosta ja -viestinnästä sekä osallistuu
maanhankintaan ja YVA:han liittyviin selvityksiin.
Lähde:
Kaleva.plus
11.1.08
Samana päivänä Fennovoima lähettää
Hanhikiven aluetta koskevan kaavoitusaloitteen, jossa se toivoo Raahen kaupungin
ja Pyhäjoen kunnan ryhtyvän toimenpiteisiin, jotta alueen kaavoitus
saadaan mahdollisimman nopeasti käyntiin. Aloitteessa todetaan, että
alkuvuonna 2008 alkavan YVA-menettelyn rinnalla on tarkoitus käynnistää
ydinvoimalaitosalueen kaavoitus. "Kaavoituksen käynnistäminen
samanaikaisesti YVA-menettelyn kanssa on tarpeen, jotta voidaan varmistaa hankkeen
vaihtoehtojen maankäytölliset toteuttamisedellytykset taiteaikataulussa."
Fennovoima on tarvittaessa valmis vastaamaan kaavoituksen kustannuksista vähintäänkin
voimassa olevan käytännön mukaisesti sekä tarjoamaan kunnan
käyttöön ydinvoimaprojektin maankäyttöasioista vastaavan
konsultin (Pöyry Environment Oy) työpanosta sekä suunnittelu-,
selvitys- että ohjaustehtäviin. Fennovoima Oy esittää kaavoituskonsultiksi
Pöyry Environment Oy:ä.
Lähde:
Raahen
kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.08
14.1.2008
Fennovoima lähettää Pyhäjoen kunnalle kirjeen, jonka liitteenä
on tarjous Hanhikivellä sijaitsevista kunnan maista. Fennovoima ehdottaa,
että yhtiö vuokraa maat osto-optiolla. Hinta perustuu näkemykseen,
jonka Fennovoima on "alueen hintatasosta muodostanut neuvoteltuaan maan
hankinnasta alueen muiden maanomistajien kanssa". Hinnassa on arvioitu
myös se, että vuorattavista maa-alueista noin 35 % sijoittuu hankkeen
tukialueille. Fennovoima toivoo kirjeessään, että kunta käsittelee
asian ensi tilassa.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 2/2008
15.1.2008
Pro Hanhikivi ry. jättää oikeusasiamiehelle kantelun, jossa se
pyytää tutkimaan kunnanhallituksen, kunnanvaltuuston, valtuuston puheenjohtajan
sekä kunnanjohtajan toimia ydinvoimala-asiassa. Kantelussa pyydetään
selvittämään, miten voimalahankkeen rahoitusta ja kaavoitusta
on valmisteltu, koska asioita ei oltu käsitelty ollenkaan kunnan teknisessä
lautakunnassa ja maankäyttöjaoksessa. Lisäksi kantelussa pyydetään
tutkimaan kunnanvaltuuston puheenjohtajan valtuuston kokouksessa esittämä
väite, jonka mukaan kansanäänestysaloitteen nimien keruuta ei
suoritettu rehellisesti.
Lähde: Pro Hanhikivi 15.1.08
21.1.2008
Kunnanhallitus päättää kokouksessaan esittää valtuustolle,
että se hyväksyy Fennovoiman tarjoaman vuorasopimuksen, joka sisältää
kiinteistökaupan esisopimuksen. Vuokrahinta kunnan Hanhikivessä sijaitsevista
noin 52 hehtaarista on 46.000 euroa vuodessa. Sopimus on voimassa toistaiseksi
siten, että ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä
on 31.12.2015. Fennovoimalla on myös mahdollisuus ostaa maat 2.760.000
eurolla.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 2/2008
24.1.2008
Raahen Kauppakamariosasto ehdottaa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen
johtokunnalle yhteistyöryhmän perustamista Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen
edistämiseksi. Yhteistyöryhmään esitetään nimettäväksi
kuntien edustajat, jäseniä elinkeinoelämän ja teollisuuden
piiristä sekä muista tärkeistä sirosryhmistä ja seutukunnista.
Ryhmän tulisi Kauppakamariosaston mukaan huolehtia tiiviissä yhteistyössä
Fennovoima Oy:n ja muiden sidosryhmien kanssa, että hankkeen vaikutusalueen
kunnilla, elinkeinoelämällä ja asukkailla on "oikea kuva
ydinvoimalasta, sen alueelle sijoittumisen vaikutuksista ja saatavista hyödyistä.
Ryhmän tulee edesauttaa hankkeen toteutumisen esteiden poistamista."
Lähde:
Raahen
seutukunnan kehittämiskeskuksen johtokunnan kokouspöytäkirja
11.2.08
29.1.2008
Raahen kaupunki, Pyhäjoen kunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Fennovoima
Oy ja Pöyry Environment Oy pitävät kaavoitusta koskevan työneuvottelun.
Lähde:
Raahen kaupunginhallituksen
kokouspöytäkirja 3.11.08
30.1.2008
Fennovoima toimittaa työ- ja elinkeinoministeriölle YVA-ohjelman ydinvoimalaitoshankkeestaan
ja siihen liittyvistä hankkeista.
Lähde:
Työ-
ja elinkeinoministeriö 30.1.08
4.2.2008
Raahen kaupunginhallitus päättää, että oikeusvaikutteisen
osayleiskaavan ja asemakaavan laatiminen ydinvoimalaitoksen sijoittamiseksi
Hanhikiven alueelle käynnistetään. Kaavojen laatijaksi hyväksytään
Fennovoiman ehdottama Pöyry Environment Oy. Kaavojen laadinnan ohjauksesta
ja valvonnasta vastaa Raahen kaupunki, joka asettaa tehtävään
erillisen ohjausryhmän. Ohjausryhmään kuuluvat Juhani Torvela,
Eero Siniluoto, Paavo Törmi, Pirkko Utriainen, Matti Penttilä, Kaija
Seppänen ja sihteerinä Pirjo Alanen. Kaupunginjohtajalla on läsnäolo-
ja puheoikeus kokouksissa.
Lähde:
Raahen kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 4.2.08
Samana iltana Pyhäjoen kunnanhallitus käsittelee Raahen
Kauppakamariosaston 24.1. jättämää aloitetta, jossa ehdotetaan
yhteistyöryhmän perustamista Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen vauhdittamiseksi.
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
kunnan edustaja nimetään Raahen seutukunan kehittämiskeskuksen
johtokunnan määrittelemän yleislinjan mukaisesti.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 4.2.08
6.2.2008
Pyhäjoen kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen mukaisesti
kunnan ja Fennovoiman välisen maanvuokrasopimuksen, joka sisältää
myös kiinteistökaupan esisopimuksen ja kauppakirjamallin.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanvaltuuston kokouspöytäkirja 6.2.08
7.2.2008
Raahen kaupunki, Pyhäjoen kunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Fennovoima
Oy ja Pöyry Environment Oy pitävät Hanhikiven kaavoituksesta
työneuvottelun. Raahen kaupungin Hanhikiven kaavoituksen ohjausryhmä
pitää ensimmäisen kokouksensa Raahessa.
Lähde:
Raahen
kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.2008
8.2.2008
Pro Hanhikivi ry. järjestää ensimmäisen keskusteluillan
ydinvoimahankkeesta Parhalahdella. Illan aikana keskustellaan ja mietitään,
mitä yksittäinen ihminen tai ihmiset yhdessä voivat tehdä
oman asuinympäristön puolesta. Paikalle saapuu noin 70 henkeä
Pyhäjoelta, Raahesta, Kalajoelta ja Merijärveltä.
Lähde:
Pro Hanhikivi
ry. 9.2.08
Samana päivänä Fennovoima jättää
Pohjois-Pohjanmaan liitolle aloitteen maakuntakaavan muuttamisesta. Fennovoima
esittää, että kaavaa muutettaisiin siten, että Hanhikiven
niemeen olisi mahdollista sijoittaa ydinvoimala.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
maakuntahallituksen kokouspöytäkirja 7.4.08
11.2.2008
Raahen seutukunnan kehittämiskeskus päättää kokouksessaan
hyväksyä ehdotuksen yhteistyöryhmän perustamisesta. Johtokunta
nimeää Kauppakamariosaston työryhmään elinkeinojohtaja
Risto Pietilän ja ohjelmajohtaja Lauri Laajalan ja esittää, että
oman edustajansa nimeäisivät myös Pyhäjoen, Siikajoen ja
Vihannin kunnat, Raahen kaupunki sekä Alavieska, Kalajoki, Merijärvi
ja Oulainen. Lisäksi se ehdottaa, että Kauppakamariosasto kutsuu työryhmään
edustajat Siika-Pyhäjoki alueen liitto ry:ltä, Pohjois-Pohjanmaan
liitolta sekä Oulun seutukunnalta.
Lähde:
Raahen
seudukunnan kehittämiskeskuksen johtokunnan kokouspöytäkirja
11.2.08
Samana päivänä Pro Hanhikivi ry. jättää
oikaisuvaatimuksen Pyhäjoen kunnanhallituksen päätöksestä,
joka koskee Hanhikiven alueella sijaitsevien maa-alueiden vuokraamista Fennovoima
Oy:lle. Oikaisuvaatimuksella halutaan selvittää, onko maa-alueen vuokraus
valmisteltu asianmukaisesti ja onko päätöksenteossa huomioitu
kuntalaisten etu.
Lähde:
Pro Hanhikivi
ry. 14.12.08
13.2.2008
Fennovoima ja työ- ja elinkeinoministeriö järjestävät
Pyhäjoella Monitoimitalolla yleisötilaisuuden, jossa esitellään
ydinvoimalahankkeen YVA-ohjelmaa, itse hanketta sekä siihen liittyvää
kaavoitusta. Yleisöllä on mahdollisuus esittää tilaisuudessa
mielipiteitä hankkeesta. Asiallisena pysyvän keskustelun aikana kuullaan
eniten hanketta vastustavia puheenvuoroja, joille osoitetaan myös suosiota.
Lähde:
Keskipohjanmaa
13.2.08
18.2.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus päättää kokouksessaan esittää
kunnan valtuustolle Parhalahden kylän ranta-alueiden pois jättämistä
ranta-osayleiskaavavalmistaluista. Kaavan valmistelua jatketaa muiden rantojen
osalta. Samassa kokouksessa se päättää esittää
valtuustolle, että kunnassa käynnistetään Fennovoiman toivomuksen
mukaisesti oikeusvaikutteisen osayleiskaavan ja asemakaavan laatiminen ydinvoimalaitoksen
sijoittamiseksi Parhalahden Hanhikiven alueelle, ja että kaavojen laatijaksi
hyväksytään Pöyry Environment Oy.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 18.2.08
25.2.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus päättää jättää
Pro Hanhikivi ry:n tekemän oikaisuvaatimuksen tutkimatta. Vaatimus koski
kunnanhallituksen päätöstä esittää valtuustolle,
että se vuokraa Hanhikiven alueelta noin 52 hehtaarin laajuisen maa-alueen
Fennovoimalle. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan oikaisuvaatimus
kohdistuu esitykseen, joka on tarkoitettu kunnan toiselle viranomaiselle ja
liittyy kyseisen asian valmisteluun, mistä ei kuntalain 91 pykälän
mukaan voi tehdä oikaisuvaatimusta. Kunnanhallitus toteaa samassa yhteydessä,
että kuntalain 90 pykälän mukaan oikaisuvaatimusta ei voi tehdä
myöskään valtuuston päätöksestä. Valtuusto
hyväksyi maanvuokrauksen helmikuun alussa.
Lähde:
Keskipohjanmaa
26.2.08
Samassa kokouksessa kunnanhallitus käsittelee Raahen Kauppakamariosaston
esityksen ydinvoimalahanketta vauhdittavasta yhteistyöryhmästä.
Kunnanhallitus päättää nimetä yhteistyöryhmään
Pyhäjoen kunnan edustajaksi valtuuston puheenjohtaja Markku Kestilän
ja hänen vara-edustajaksi kunnanjohtaja Mauno Peltokedon.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 25.2.08
Samana iltana Piehingissä järjestetään kylätoimikunnan
vuosikokous. Kyläkokouksessa vastustetaan Hanhikiven ydinvoimalahanketta
rajusti.
Lähde:
Piehinki.net 4.4.08
27.2.2008
Pyhäjoen kunnan valtuusto hyväksyy kokouksessaan kunnanhallituksen
esityksen, että oikeusvaikutteisen osayleiskaavan ja asemakaavan laatiminen
ydinvoimalan sijoittamiseksi Hanhikiven alueelle käynnistetään.
Jaakko Jukkola ei kannata ehdotusta, vaan jättää asiasta eriävän
mielipiteen.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnan valtuuston kokouspöytäkirja 27.2.08
29.2.2008
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia vastaa Pro Hanhikivi ry:n kanteluun ja ilmoittaa,
ettei ota asioita ainakaan tässä vaiheessa tutkittavakseen, koska
valitusaikaa on vielä jäljellä tai asiat on vielä viranomaiskäsittelyssä.
Lähde: Pro Hanhikivi 3.3.08
3.3.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus esittää Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitukselle,
että maakuntakaavaa muutettaisiin siten, että Hanhikiven niemeen voitaisiin
sijoittaa ydinvoimala.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
Maakuntahallituksen kokouspöytäkirja 7.4.08
6.3.2008
Fennovoima tekee rikosilmoituksen Vasabladetissa julkaistusta mielipidekirjoituksesta.
Kirjoituksessa kysyttiin Fennovoimalta: "Minä asetan johdonmukaisen
kysymyksen toimistanne Siipyyssä ja Skaftungissa: Kaipaatteko selkäsaunaa?"
Fennovoiman viestintäjohtaja Pasi Natrin mukaan selkäsaunan voi käsittää
uhkaukseksi. Kirjoittaja puolestaan toteaa ettei valittu ilmaus tarkoita oikeaa
selkäsaunaa, vaan että kyseessä on vanhan kansan sanontatapa.
Lähde:
Taloussanomat
6.3.08
11.3.2008
Fennovoima ilmoittaa hankkineensa Simon Karsikon ja Laitakarin alueelta käyttöönsä
yli 200 hehtaaria maata. Osan maasta se on ostanut metsäyhtiö Tornatorilta
ja loput vuokrannut kolmelta yksityiseltä maanomistajalta. Fennovoiman
mukaan määrä on riittävä ydinvoimalan laitosalueeksi,
mutta yksittäisiä lisäsopimuksia voidaan vielä tehdä.
Lähteet: Pohjolan Sanomat 11.3.08,
Fennovoima 11.3.08
,
Verkkouutiset
8.2.08
Samana päivänä Pro Hanhikivi jättää
Oulun hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksen koskien Pyhäjoen kunnanvaltuuston
ydinvoimalahankkeesta tekemiä päätöksiä ja hankkeen
valmistelua.
Lähde: Pro Hanhikivi 11.3.08
13.3.2008
Pyhäjoen Kuulumisten välissä ilmestyy Fennovoiman 4-sivuinen
markkinointiliite "Fennovoima-uutiset".
17.3.2008
Pyhäjoen kunta antaa lausuntonsa Fennovoiman YVA-ohjelmaan. Lausunnossa
kunta kaipaa täydentävää tietoa mm. voimalinjojen sijainnista
ja vaikutuksista. Kunnan mukaan tulee huomioida se, että YVA-selvityksessä
kuvataan riittävällä tavalla käytetyn polttoaineen sekä
matala- ja keskiaktiivisen ydinjätteen käsittelyt, logistiikka ja
sijoittaminen. Lisäksi jäähdytysveden saannin osalta tulee selvittää
myös ahtojäämuodostumien vaikutukset ja niihin varautuminen.
Lähde:
TEM,
Pyhäjoen kunnan YVA-lausunto 4.4.08
18.3.2008
Oulun hallinto-oikeus lähettää Pro Hanhikivi ry:n kunnallisvalitusta
koskevat asiakirjat Pyhäjoen kunnanhallitukselle ja pyytää hallitusta
hankkimaan kunnan valtuuston lausunnon valituksesta sekä antamaan mahdollisen
oman lausuntonsa asiasta.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 14.4.08
27.3.2008
Fennovoima ilmoittaa hankkineensa vajaa sata hehtaaria maata Kristiinankaupungista,
Norrskogenin alueelta. Maahankinnat ovat ensimmäiset Kristiinankaupungissa.
Maa-ala ei riitä ydinvoimalahanketta varten, joten yhtiö aikoo jatkaa
neuvotteluja lisämaiden vuokrauksesta.
Lähde:
Taloussanomat
27.3.08
28.3.2008
Fennovoima ilmoittaa olevansa kiinnostunut hankkimaan lisää maata
Ruotsinpyhtäällä. Yhtiön uutisoidaan kysyneen 50 paikalliselta
asukkaalta lupaa arvioida mökkitontin arvo, heistä 40 on suostunut
tontin arviointiin. Fennovoimalla on jo ennestään hallussaan Ruotsinpyhtäällä
600 hehtaarin maa-alue.
Lähde:
Yle,
Itä-Uudenmaan uutiset 28.3.08
2.4.2008
Yle uutisoi Fennovoiman aikovan jatkaa ydinvoimalan suunnittelua Kristiinankaupunkiin,
huolimatta siitä, että kaupunginhallitus toteaa YVA-lausunnossaan
suunnitellun paikan olevan soveltumaton ydinvoimala-alueeksi. Fennovoima on
aiemmin ilmoittanut lopettavansa suunnittelun, jos valtuutetut kieltävät
rakentamisen.
Lähde:
Yle,
Radio Perämeren uutiset 2.4.08
Samana päivänä STUK antaa lausutonsa Fennovoiman
ydinvoimalaitoksen YVA-ohjelmaan. STUK toteaa lausunnossaan, että YVA-selostuksessa
pitää kiinnittää huomiota eri sijaintivaihtoehtojen jäähdytysvesien
otto- ja purkuratkaisujen kuvaamiseen. Lisäksi se huomauttaa, että
eri sijaintipaikkojen vesistöasioita on käsitelty ohjelmassa hyvin
epätasaisesti. STUK toteaa myös, ettei Fennovoiman YVA-ohjelmassa
ole käsitelty ydinvoimahankkeeseen liittyviä ydinjätehuollon
ratkaisuja kuin hyvin alustavina. Lausunnon mukaan Fennovoiman on kuvattava
YVA-selostuksessa riittävän kattavasti ne ydinjätehuollon toimenpiteet
ympäristö- ja säteilyvaikutuksineen, jotka on tarkoitus toteuttaa
voimalaitosalueella, mukaan lukien ydinvoimalan purkaminen, purkujätteen
käsittely ja loppusijoitus. STUKin mukaan selostuksessa on myös tarkasteltava
Fennovoiman vaihtoehtoja ydinjätehuollolle voimalaitoksella varastoinnin
jälkeen.
Lähde:
STUK
4.4.08
4.4.2008
Länsi-Suomen ympäristökeskus antaa lausuntonsa Fennovoiman YVA-ohjelmasta.
Sen mukaan ohjelman rakenne on selkeä, mutta siinä ei ole huomioitu
riittävästi eri sijoituspaikkavaihtoehtojen nykytilannetta, lähiympäristöä
eikä ympäristössä sijaitsevia toimintoja. Ympäristökeskuksen
mukaan ympäristövaikutusten, selvitysten ja tarkkailun riittävyyden
arviointia vaikeuttaa olennaisesti myös se, ettei ohjelmasta ilmene täsmällisesti,
minne ydinvoimala vaihtoehdoissa aiotaan sijoittaa, mitä rakenteita, vesistörakentamista,
teitä yms. hankkeen eri vaihtoehdot edellyttävät. Lisäksi
ohjelmassa ei ole esitetty päästömääriä ilmaan
tai vesistöön, muiden kuin jäähdytysveden osalta. Ympäristökeskus
toivoo YVA-selostukseen myös selvityksen mm. rakennusjätemääristä,
maa-ainesten otosta, louhinta-alueista ja louhintamääristä. Lisäksi
siitä tulee ilmetä väliaikaiset tiejärjestelyt sekä
nykyisten teiden vahvistamis- ja leventämistarpeet. Selvitys tarvitaan
myös ydinvoimalahankkeen vaikutuksista Natura 2000-alueisiin, uhanalaisiin
lajeihin ja suojeltuihin luontotyyppeihin. Oleellista on myös selvittää
tarkemmin jäähdytysvesien ja erilaisten jätevesien puhdistamoiden
vaikutus meriympäristöön ja luonnonoloihin. Ympäristökeskuksen
mukaan selvityksessä tulee kiinnittää huomiota myös ydinpolttoaineiden
valmistusvaiheisiin ja uraanin louhinnan ympäristövaikutuksiin, polttoaineen
ja radioaktiivisen jätteen kuljetusreitteihin sekä kuljetusten riskeihin.
Ympäristökeskus korostaa radioaktiivisten päästöjen
osalta säteilyannoksen aiheuttamien terveysvaikutusten perusteellista arviointia
arviointiselostuksessa.
Lähde:
Ympäristökeskus
4.4.08
7.4.2008
Pohjois-Pohjamaan maakuntahallitus käsittelee aloitetta maakuntakaavan
muutoksista Hanhikiven alueen osalta. Hallitus päättää käynnistää
kaavoituksen ydinvoimalahanketta varten. Kaavaa valmistelemaan perustetaan ohjausryhmä,
johon pyydetään edustajat asianomaisilta kunnilta ja viranomaisilta.
Pohjois-Pohjanmaan liitto ei kokoustiedotteensa mukaan ota tässä vaiheessa
kantaa ydinvoimalan puolesta tai vastaan, vaan liiton kanta ydinvoimahankkeeseen
ja kaavan sisältöön muotoutuu vasta prosessin aikana.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
maakuntahallituksen kokouspöytäkirja 7.4.08 ja maakuntahallituksen
kokoustiedote 7.4.08
Samana päivään mennessä Fennovoiman ydinvoimalahankkeen
YVA-ohjelmasta on jätettävä lausunnot ja kommentit työ-
ja elinkeinoministeriöön. Hankkeesta jätetään yhteensä
noin 80 lausuntoa ja 150 mielipidettä. Mielipiteistä noin 35 koskee
Hanhikiveä sijoituspaikkana. Enemmän mielipiteitä tulee ainoastaan
Kristiinankaupungin sijoituspaikkavaihtoehdosta..
Lähde:
TEM 29.4.08
14.4.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan Pro Hanhikivi ry:n
tekemää kunnallisvalitusta ja antaa aiheesta lausuntonsa. Samassa
kokouksessa kunnanhallitus nimeää ydinvoimalaitoksen osayleiskaavan
ja asemakaavan laatimista ohjaavaan ja koordinoivaan ohjausryhmään
Matti Pahkalan, Antero Ruotsalaisen, Riitta Koskenlaineen, Helena Widnäsin
ja Ari Pirkolan.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 14.4.08.
19.4.2008
Pro Hanhikivi -yhdistys julkaisee ensimmäisen lehtensä. Lehden painos
on 20 000 kpl ja sitä jaetaan koteihin Pyhäjoella ja reilun 20 kilometrin
säteellä Hanhikiven alueesta. Lehti toimitetaan myös muun muassa
Suomen tasavallan presidentille, eduskuntaan, europarlamentaarikoille, Pohjois-Pohjanmaan
maakuntaliittoon, työ- ja elinkeinoministeriöön, TE-keskukseen,
ympäristökeskukselle sekä Jokilaaksojen pelastuslaitokselle.
26.4.2008
Ydinvoimavapaan Hanhikiven alueen puolesta toimiva Pro Hanhikivi -yhdistys osallistuu
kansanedustaja Heidi Hautalan kutsumana Helsingissä keskustelutilaisuuteen.
Paikalla ovat muun muassa brittiläinen ydinvoima-asiantuntija John Large,
kansanedustaja Heidi Hautala, europarlamentin jäsen Satu Hassi, ympäristöjärjestöjen
edustajia sekä muiden ydinvoima- ja uraanikaivoshankepaikkakuntien edustajia.
Lähde:
Pro
Hanhikivi 25.5.08
28.4.2008
Pyhäjoen kunnan valtuusto käsittelee kokouksessaan Pro Hanhikivi ry:n
tekemää kunnallisvalitusta ja päättää hyväksyä
Oulun hallinto-oikeudelle lähetettäväksi kunnanhallituksen esittämän
lausunnon asiasta.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanvaltuuston kokouspöytäkirja 28.4.08
Samana päivänä Pyhäjoen kunnanhallitus päättää
kokouksessaan esittää Pohjois-Pohjanmaan liitolle, että Pyhäjoen
kunnan edustajina Hanhikiven ydinvoimalamaakuntakaavan ohjausryhmään
nimetään Matti Pahkala ja Pirkko Tuuttila.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 28.4.08
3.5.2008
Pro Hanhikivi -yhdistys järjestää ensimmäisen Hanhikivipäivän,
jonka ohjelmana on kävelyretki Hanhikiven alueella. Retken aikana tutustutaan
Hanhikiveen, siirtolohkareeseen, jota pidetään Pähkinäsaaren
rauhan rajakivenä. Retken aikana kuullaan esittely kiven historiasta sekä
ympäröivän alueen suojelusta ja suojelluista lajeista. Retki
jatkuu Toivolan mökin rantaan, jossa syödään lohisoppaa
ja sieltä Parhalahden metsästysseuran majalle, jossa ohjelma jatkuu
illanvietolla. Hanhikivipäivä keräsi yli 50 osallistujaa.
Lähde:
Pro Hanhikivi 25.5.08
12.5.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 22.toukokuuta pidettävää
Parhalahden jakokunnan osakaskokousta, jonka asialistalla on tavanomaisten asioiden
lisäksi Fennovoima Oy:n tekemä maanvuokraus/kiinteistökaupan
esi-sopimustarjous. Kunnanhallitus päättää antaa asianajaja
Pasi Markus Leinoselle tai muulle toimeksiannon kunnan puolesta siten, että
kunta Parhalahden jakokunnan osakkaana hyväksyy Fennovoima Oy:n tarjouksen.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 12.5.08
30.5.2008
Pro Hanhikivi ry. tekee oikaisuvaatimuksen Pyhäjoen kunnanhallituksen 12.5.
tekemästä päätöksestä, joka koskee Parhalahden
jakokunnan osakaskokousta. Päätökseen vaaditaan oikaisua, koska
kunnanjohtaja Mauno Peltoketo ja kunnanhallituksen jäsen Risto Kittilä
ovat olleet esteellisinä esittelemässä, läsnä ja päättämässä
edellä mainitussa asiassa.
Lähde: Pro Hanhikivi ry. 30.5.08
2.6.2008
Museovirasto antaa lausunnon Fennovoima Oy:n ydinvoimalahankkeen YVA-ohjelmaan.
Viraston mukaan ydinvoimalaitoksen ympäristövaikutusten arvioinnin
on perustuttava ajantasaiseen tietoon kulttuuriympäristöstä.
Rakennetun ympäristön osalta se voi olla kunnan, alueellisen ympäristökeskuksen,
maakuntaliiton tai museoviranomaisten tuottamaa. Kiinteiden muinaisjäännösten
osalta ensisijaisena lähteenä on käytettävä Museoviraston
ylläpitämää valtakunnallista muinaisjäännösrekisteriä.
Muinaisjäännösten osalta perustietoja ei voi pitää
riittävinä ja siksi hankkeen perusselvityksiin tulee sisältyä
muinaisjäännösten inventointi. Mikäli hanke tulisi sisältämään
vesialueille rakentamista, Museoviraston meriargeologian yksikkö arvioi
hankkeen mahdolliset vaikutukset myös vedenalaisiin muinaisjäännöksiin.
Museovirasto pitää valitettavana, ettei siltä pyydetty lausuntoa
Fennovoiman YVA-ohjelmasta samassa yhteydessä kuin muilta viranomaisilta
ja tahoilta. Museovirasto on toteaa kiinnittäneensä huomiota myös
siihen, ettei ydinvoimalahankkeen seurantaryhmissä ole edustajia Museovirastoista
tai maakuntamuseoista. Jotta kulttuuriympäristö tulee huomoiduksi
riittävällä tavalla, on hankeryhmiä Museoviraston mukaan
täydennettävä kulttuuriympäristön asiantuntijoilla.
Lähde:
Museovirasto 11.6.08
5.6.2008
Sanomalehti Pohjalainen uutisoi Fennovoiman vetäytyvän ydinvoimasuunnitelmineen
Kristiinankaupungista. Syiksi yhtiö ilmoittaa poliittisen vastustuksen
ja tekniset ongelmat. Yhtiö lopettaa myös ympäristövaikutusten
arviointiohjelmansa paikkakunnalla. Fennovoiman viestintäjohtaja Pasi Natrin
mukaan Kristiinankaupugin poliitikot ovat ydinvoima-asiassa niin jakautuneet,
ettei yhtiö voi laskea heidän varaansa. Tilanne ei luo riittävää
varmuutta siitä, että kunta voisi viedä ydinvoimahankkeen loppuun
asti.
Lähde:
Pohjalainen
5.6.08
9.6.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus päättää kokouksessaan hyväksyä
Hanhikiven alueelle ydinvoimalaa varten laadittavan osayleiskaavan ja asemakaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jota voidaan tarvittaessa päivittää.
Samassa kokouksessa kunnanhallitus päättää määrätä
Hanhikiven osayleiskaavan suunnittelualueen rakennuskieltoon.
Kunnanhallitus käsittelee myös Pro Hanhikivi ry:n
tekemää oikaisuvaatimus-asiaa. Kuntalain 52 §:n mukaan muun luottamushenkilön
(kuin valtuutetun) ja kunnan viranhaltijan osalta esteellisyydestä on voimassa
mitä hallintolain 27-30 §:issä säädetään.
Hallintolain 28.1 § 3 kohdan mukaan esteellisen on, jos "asian ratkaisusta
on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai
hänen hallintolain 28.1 § 1 kohdan mukaiselle läheiselleen".
Kunnahallituksen mukaan oikaisuvaatimuksessa ei näiltä osin eikä
myöskään kunnanjohtajan osalta hallintolain 28.1 § 7 kohdan
viittauksessa perustella, mistä esteellisyys syntyisi. Kunnanhallitus otaksuu
oikaisuvaatimuksessa tarkoitettavan sitä, että ko. henkilöt ovat
Parhalahden jakokunnan osakkaita ja pitää epäselvänä,
aiheuttaako jakokunnan osakkuus esteellisyyden. Kunnanhallitus päättää
kumota 12.5.08 §:ssä 157 tekemänsä päätöksen
ja käsitellä asian tarvittaessa uudelleen myöhemmin.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että
kunta ei myönnä Pro Hanhikivi ry:lle sen hakemaa 3000 euron avustusta
kahden ydinvoima-aiheisen lehden julkaisemiseen. Kunnanhallituksen mukaan kunnalla
ei ole määrärahoja mielipidelehtien avustamiseen. Lisäksi
se toteaa, että aihe on ollut monipuolisesti esillä eri lehdissä
ja että kunta ja muut viranomaiset ovat järjestäneet ja tulevat
järjestämään asiaa koskevia yleisötilaisuuksia osana
YVA-menettelyä.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 9.6.08
10.6.2008
Hanhikiven asema- ja osayleiskaavoitusta valvova ohjausryhmä pitää
kolmannen kokouksensa Raahessa. Kokouksessa päätetään supistaa
Raahen osayleiskaava-alueen rajausta, koska kaavan oikeusvaikutuksellista maankäyttöä
ei ole tarpeen ulottaa STUK:n ydinvoimalaitos-ohjeiden mukaisen viiden kilometrin
suojavyöhykkeen ulkopuolelle.
Lähde:
Raahen kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.08
Samana päivänä Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Metsäkeskuksen
edustajat tekevät tutustumisretken Hanhikiven alueelle Pro Hanhikiven vieraina.
Kävelykierron aikana tutustutaan alueen rantoihin ja merenrantalehtoihin
sekä itse Hanhikiveen. Mukana retkellä on myös paikallisasiantuntemusta
Hanhikiven niemen kasveista, linnustosta sekä historiasta.
Lähde:
Pro
Hanhikivi 10.6.2008
16.6.2008
Raahen kaupunginhallitus päättää kokouksessaan asettaa maankäyttö-
ja rakennuslain 38.1 §:n mukaisen rakennuskiellon asema- ja osayleiskaavojen
suunnittelualeille. Rakennuskiellon määräämisestä ja
kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä
olosta päätetään kuuluttaa Raahen kaupungin ja Pyhäjoen
kunnan yhteisellä kuulutuksella Raahen Seudussa, Raahelaisessa, Kalevassa,
Raahen kaupungin ilmoitustaululla sekä internetsivuilla.
Lähde: Raahen kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 16.6.08
30.6.2008
Piehingin kyläyhdistys jättää Hanhikiven kaavoituksesta
valituksen Oulun hallinto-oikeuteen.
1.8.2008
Raahen kirjastolla avautuu elokuun ajaksi näyttely "Uraani vai oikeus
elämään", joka kertoo uraanin elinkaaresta. Kuvin ja selittein
aihetta valaisevan näyttelyn on tehnyt saksalaiset koululaiset ja sen on
suomentanut Naiset rauhan puolesta -järjestö. Keskustelua herättänyt
näyttely oli ensimmäisen kerran esillä eduskunnan auditoriossa
Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivänä 24.6.2006.
4.8.2008
Raahen kaupunginhallitus antaa Oulun hallinto-oikeudelle vastineen kaupunginhallituksen
Hanhikiven rakennuskieltoa koskevasta päätöksestä tehtyihin
valituksiin. Kaupunginhallitus pitää valituksia perusteettomina ja
pyytää niitä hylättäviksi.
Lähde: Raahen kaupunginhallitus 4.8.08
Samana päivänä Pohjois-Pohjanmaan liitto ilmoittaa
Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavan vireilletulosta.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaanliitto
4.8.08
11.8.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus päättää kokouksessaan, ettei
Pyhäjoen kunta anna tässä vaiheessa ollenkaan Pohjois-Pohjanmaan
liitolle erillistä lausuntoa ydinvoimamaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 11.8.08
21.8.2008
Pro Hanhikivi ry järjestää Pyhäjoella keskustelutilaisuuden
aiheesta "Mitkä ovat kuntalaisen vaikuttamismahdollisuudet?"
Keskustelun alustajina ovat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Kestilä
ja kunnanvaltuutettu Jaakko Jukkola. Keskustelun puheenjohtajana toimii kirkkoherra
Jukka Malinen.
29.8.2008
Fennovoima ei aio toistaiseksi pudottaa Ruotsinpyhtäätä selvityksistään,
vaikka Itä-Uudenmaan maakuntahallitus päätti, ettei ydinvoimakaavoitusta
aloiteta. Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpään mukaan maakuntahallituksen
kanta on signaali poliittisesta tahdosta, joka maakuntahallituksessa vallitsee
ja sitä kunnioitetaan, mutta päätöksen merkitys ei kokonaisuudessa
ole aikataulullisesti ratkaiseva. Erillinen vaihemaakuntakaava on edelleen mahdollinen,
mikäli tahtotilaa on.
Lähde:
Uusimaa 29.8.08
3.9.2008
Pohjois-Pohjanmaan liitto tiedottaa ydinvoimamaakuntakaavan osallistumis- ja
arviointisuunnitelman herättäneen nähtävilläolon aikana
erilaisia näkemyksiä. Nähtävilläoloajan päättymiseen
mennessä oli jätetty 24 lausuntoa tai kannanottoa. Liiton jäsenkunnista
Pyhäjärven kaupunki sekä Nivala-Haapaveden seutukunta toteavat
lausunnossaan, että ydinvoimalahanke on ristiriidassa Pyhäsalmen kaivoksen
yhteyteen suunnitellun maanalaisen fysiikan tutkimuskeskuksen kanssa ja vaarantaisi
eurooppalaisen yhteistyöhankkeen. Pyhäjoki ei ottanut tässä
vaiheessa kantaa asiaan. Muilla jäsenkunnilla ei ollut suunnitelmasta huomauttamista.
Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluiden lausunnon
mukaan Hanhikiven alue ydinvoimalaitoksen sijoituspaikkana olisi ristiriidassa
alueen luonto-, maisema- ja virkistyskäyttöarvojen kanssa. Samoin
Pro Hanhikivi ry. ja kannanottonsa ilmaisseet paikalliset asukkaat suhtautuvat
hankkeeseen kielteisesti alueen luontoarvoihin perustuen. Myös kaavoituksen
aikataulua pidettään liian tiukkana, ja asukkaat toivovat osallistumismahdollisuutta
kaavan valmisteluun esimerkiksi keskustelutilaisuuksissa.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ja Raahen seudun luonnonystävien
yhdistys pitävät ydinvoimalaa varten käynnistettyä maakuntakaavoitushanketta
ennenaikaisena ja katsovat, että kaavoitus tulisi tehdä vasta kunnan
päätösten ja voimayhtiöstä riippumattoman selvitystyön
jälkeen. Luonnonsuojelijat peräävät myös Hanhikiven
ja Simon kaavavarausten mahdollisia yhteisvaikutuksia ja kysyivät mahdollistaako
kaavoitus tulevaisuudessa ydinvoimalan molempiin paikkoihin. Luonnonsuojelijat
asettavat etusijalle merituulivoiman uusiutuvana energialähteenä.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
Liitto 3.9.08
15.9.2008
Pyhäjoen kunnanhallitus päättää kokouksessaa panna
täytäntöön valtuuston 6.2.2008 tekemän päätöksen
ja oikeuttaa kunnan nimenkirjoittajat allekirjoittamaan kunnan ja Fennovoima
Oy:n välisen maanvuokrasopimuksen, joka sisältää kiinteistökaupan
esisopimuksen ja kauppakirjamallin.
Lähde:
Pyhäjoen
kunnanhallituksen kokouspöytäkirja 15.9.08
16.9.2008
Pyhäjoen keskusvaalilautakunnalle toimitetaan valitsijamiesyhdistysten
yhteislista "Tulevaisuuden puolesta - Pro Hanhikivi". Listalla on
16 sitoutumatonta ehdokasta, jotka kaikki suhtautuvat ydinvoimaan kielteisesti.
Samana päivänä Oulu Radio tekee Pyhäjoella
haastattelun aiheesta Tuleeko Pyhäjoelle ydinvoimala vai ei – Miksi
voimalan pitäisi tulla Pyhäjoelle ja miksi ei? Ydinvoimasta keskustelevat
voimalaa kannattava Pyhäjoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala
(kesk.) ja ydinvoimalaa vastustava Laura Bäckman Pro Hanhikivi -yhdistyksesta.
Keskustelua johtaa Hannu Tarvas.
19.9.2008
Ydinvoimamaakuntakaavan ohjausryhmä käsittelee kaavan osallistumis-
ja arviointisuunnitelmasta saadun palautteen ja vastine-ehdotukset. Niiden pohjalta
osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tulisi joitain selvityksiä ja arviointeja
koskevia tarkennuksia. Sen sijaan maakuntakaavoitukseen ja koko hankkeen aikatauluun
muutoksia ei olisi tulossa muutoksia.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
maakuntahallituksen kokouspöytäkirja 13.10.08
20.9.2008
Pyhäjoen messuilla keskustellaan ydinvoimasta vaalipaneelissa. Mukana keskustelussa
ovat Pertti Bäckman (Tulevaisuuden puolesta – Pro Hanhikivi), Arvo
Helanti (Kokoomus), Jaakko Jukkola (Itsenäisyyspuolue), Hannu Koivu-Sipilä
(Vasemmistoliitto) ja Matti Pahkala (Keskusta).
21.9.2008
MTV3/STT uutisoivat, etteivät ydinvoimayhtiöt rahoita kuntavaaliehdokkaita.
Fennovoima ja TVO kertovat kuitenkin osallistuvansa puolueiden ja ehdokkaiden
järjestämiin seminaareihin, joka on yhdenlaista vaalikassan kartuttamista.
Fennovoiman Pasi Natrin mukaan kriteerinä osallistumiselle on se, että
seminaarin aihe liippaa jotenkin yhtiötä läheltä eli on
talous- tai energiapolitiikkaa.
Uutisen mukaan suoran vaalirahoituksen välttäminen ei kuitenkaan tarkoita
sitä, etteikö politiikkojen mielipiteeseen pyrittäisi vaikuttamaan.
Vaikuttaminen sen sijaan on muuttanut muotoaan. "Useat haastatellut sanovat:
takavuosien räyhäkkä ydinvoimalobbaaminen ei enää käy,
vaan kohteita täytyy lähestyä asiallisesti ja maltillisesti,
olla tarvittaessa saatavilla."
Lähde:
MTV3/STT
21.9.08
23.9.2008
Museovirasto jättää Pöyry Energy Oy:lle lausuntonsa Fennovoiman
YVA-selostuksen luonnoksesta. Viraston mukaan ydinvoimalalla on kaikissa oloissa
suuri vaikutus ympäristöönsä, pienin muutos olisi todennäköisesti
Simon Karsikonniemellä. Hanhikiven alueella sen sijaan korostuvat Museoviraston
mukaan luonto- ja kulttuuriarvot sekä virkistyskäytön kehittyminen.
Hankkeen perusselvityksiin tulee lisätä muinaisjäännösten
inventointi, sillä kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten
arvioinnissa käytetyt perustiedot eivät ole olleet niiden osalta riittävät.
Museoviraston mukaan eri sijoituspaikkavaihtoehtoja ja hankkeen todellista vaikutusta
kulttuuriperintöön voi vertailla vasta inventointien tulosten perusteella.
Lähde:
Museovirasto
2.10.08
25.9.2008
Fennovoima järjestää Raahessa alueen luottamushenkilöille,
viranomaisille ja elinkeinoelämän edustajille suunnatun kutsuseminaarin
ydinvoimahankkeen ajankohtaisista kuulumisista. Yhtiön toimitusjohtaja
Tapio Saarenpää kertoo muodostaneensa käsityksen, että Raahen
alueella oltaisiin lähdetty ydinvoimalahankkeeseen aktiivisesti mukaan.
Esimerkiksi kauppakamariosasto aikoo lähteä aktivoimaan alueen yrityksiä
suuntaamaan katseensa kohti mahdollista voimalahanketta.
Lähde:
Kaleva
26.9.08
9.10.2008
Fennovoima toimittaa ydinvoimalahankkeensa YVA-selostuksen työ- ja elinkeinoministeriöön.
Ministeriö järjestää arviointiselostuksesta lausuntokierroksen,
josta saamiensa lausuntojen ja mielipiteiden perusteella se valmistelee YVA-menettelyn
päättävän lausunnon. Lausunnon oletetaan valmistuvan viimeistään
helmikuun 2009 alkupuolella.
Lähde:
Työ- ja
elinkeinoministeriö 9.10.08
10.10.2008
Kaavoituksesta pidetään työneuvottelu Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen,
Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Tiehallinnon Oulun tiepiirin kanssa.
Lähde:
Raahen
kaupuhginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.08
13.10.2008
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus hyväksyy ydinvoimamaakuntakaavan jatkotyön
pohjaksi vastineet, jotka on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelman
palautteisiin. Vastineissa todetaan muunmuassa, että mahdolliset ristiriitatilanteet
ydinvoimahankkeen ja muiden vireillä olevien hankkeiden suhteen punnitaan
maakunnallisessa päätöksenteossa kaavoituksen aikana.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan
liitto 13.10.08
26.10.2008
Pyhäjoen kuntavaalien 2008 voittajaksi nousee Tuleivaisuuden puolesta –
Pro Hanhikivi -yhteislista, joka saa uuteen valtuustoon peräti neljä
paikkaa 21:stä. Yhteislistan ehdokas Helena Maijala kerää koko
kunnan ehdokkaista suurimman yksittäisen äänimäärän,
113 ääntä. Tulevaisuuden puolesta – Pro Hanhikivi -yhteislistalla
oli 16 sitoutumatonta ehdokasta, jotka suhtautuvat kielteisesti Fennovoiman
ydinvoimalahankkeeseen.
Puolueista Keskusta menettää Pyhäjoen vaaleissa kolme valtuustopaikkaa,
Vasemmistoliitto ja Itsenäisyyspuolue yhdet paikat. Keskustan kanssa vaaliliitossa
ollut Kokoomus puolestaan nousi valtuustoon yhdellä paikalla. Kuntavaalien
äänestysprosentiksi muodostui Pyhäjoella 73,9.
Lähde:
Yle
| Vaalien tulospalvelu 28.10.08
3.11.2008
Raahen kaupunginhallitus käsittelee Fennovoima Oy:n tarjousta maan vuokraamisesta
ja ostamisesta Hanhikiven alueella. Tarjous koskee yhteiseen alueeseen kuuluvaa
1,24 ha:n suuruista palstaa. Yhteisen alueen osakastiloja on kuusi kappaletta,
joista kaupunki omistaa kolme. Kunnanhallitus päättää hyväksyä
Fennovoiman esittämän maanvuorasopimuksen ja siihen sisältyvän
kiinteistökaupan esisopimuksen ja toteaa, että kaupunki on valmis
vuokraamaan ja myymään osuutensa, vaikka muiden osakastilojen kaikki
omistajat eivät tarjousta hyväksyisikään.
Samassa kokouksessa kaupunginhallitus käsittelee Hanhikiven osayleis- ja
asemakaavoitusta. Asian esittelee kokouksessa arkkitehti Jarmo Lukka Pöyry
Environmentsiltä. Kaupunginhallitus päättää hyväksyä
ydinvoimalaitosalueen asemakaava- ja osayleiskaavaluonnokset.
Lähde:
Raahen
kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 3.11.08
5.11.2008
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Fennovoima Oy järjestävät
ydinvoimahankkeesta yleisötilaisuuden Pyhäjoella.
Lähde:
TEM:
YVA-kuulutus 20.10.08
13.11.2008
Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki järjestävät Raahessa yleisötilaisuuden
Hanhikiven alueen osayleis- ja asemakaavoista.
Lähde: Pyhäjoen kunta 10.11.08
15.11.2008
Luonnokset Hanhikiven alueen osayleis- ja asemakaavoista tulevat julkisesti
nähtäville.
Lähde:
Pyhäjoen
kunta 14.11.08
8.12.2008
Pohjois-Pohjanmaan liitto antaa TEM:lle lausunnon Fennovoiman ydinvoimalahankkeen
YVA-selostuksesta. Liitto korostaa ottavansa kantaa voimalaitoksen rakentamiseen
maakuntakaavoituksen kautta avoinna olevien kysymysten täsmennyttyä.
Keskeinen kysymys ovat esimerkiksi maankohoamisrannikon luontoarvot, joiden
säilyminen on turvattava. YVA-selostuksessa on jäänyt selvittämättä,
mikä merkitys Hanhikiven alueen heikentymisellä on alueellisen edustavuuden
säilymiselle maankohoamisrannikon luonnon kehityskulkua kuvatessa. Maakuntaliitto
näkee puutteen merkittävänä ja katsoo ydinvoimamaakuntakaavan
jatkovalmistelun kannalta lisäselvityksen välttämättömäksi.
Lisäksi selvitettävä on hankkeen ja tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutukset
sähköverkkoon sekä ydinvoimalahankkeen vaikutukset Pyhäsalmen
neutriinotutkimushankkeeseen. Liitto toteaa myös, ettei Fennovoiman loppusijoitusratkaisua
ole tehty YVA:n yhteydessä ja näkee tärkeänä, että
loppusijoitusratkaisu tehtäisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
8.12.2008
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus antaa työ- ja elinkeinoministeriölle
lausuntonsa Fennovoiman ydinvoimalahankkeen YVA-selvityksestä. Ympäristökeskus
pitää arviointia riittämättömänä ja toteaa
sen sisältävän laajuudestaan ja monialaisuudestaan huolimatta
vakavia puutteita. Osa puutteista kohdistuu arvioinnin kannalta keskeisiin ympäristövaikutuksiin.
Puutteita esiintyy kaikkia kolmea sijoituspaikkavaihtoehtoa arvioitaessa, mutta
osa puutteista kohdistuu voimakkaimmin juuri Hanhikiveen. Johtopäätöksenä
ympäristökeskus toteaa, ettei arviointiselostus ole riittävä
hankkeen viemiseksi päätöksentekoon erityisesti Hanhikiveä
koskevissa selvityksissä ja arvioinneissa olevien puutteiden vuoksi. Hanhikiven
luonnonarvot ja asema maakuntakaavassa eivät tule esille arvioinnissa niiden
vaatimalla tavalla, joten objektiivinen vertailu sijoituspaikkavaihtoehtojen
kesken ei onnistu. Arviointiselostus tuo ympäristökeskuksen mukaan
kuitenkin puutteineenkin esille sen, että voimalan sijoittaminen Pyhäjoelle
aiheuttaa muihin sijoituspaikkavaihtoehtoihin nähden merkittävimmät
menetykset luonnonsuojelun näkökulmasta.
Lähde:
Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus 8.12.08
15.12.2008
Muistutukset Hanhikiven osayleis- ja asemakaavoista on jätettävä
kirjallisesti ja allekirjoitettuna viimeistään 15. joulukuuta.
Lähde:
Pyhäjoen
kunta 14.11.08
22.12.2008
Mielipiteet ja lausunnot Fennovoiman YVA-selostuksesta on jätettävä
työ- ja elinkeinoministeriöön viimeistään 22.12.2008.
Lähde:
TEM: YVA-kuulutus 20.10.08