Tankokarin lintutorni

Hanhikiven niemen eteläreunalla sijaitseva Tankokarin lintutorni on yksi Pohjois-Pohjanmaan maakunnan tunnetuimmista muutonseurantapaikoista. Lintuparvia voidaan seurata erinomaisesti, kun ne ylittävät Tankokarin kalasataman edustalla sijaitsevaa Maunuslahtea. Maunuslahti on linnuille myös hyvä lepäilypaikka koko kevään ja kesän. Kevätmuuton aikana lahdella lepää sadoittain puolisukeltajia, ja pesinnän jälkeisissä sorsien koirasparvissa voi olla satoja haapanoita ja taveja. Tankokariin rakennettiin lintutorni vuonna 1998.

Tankokarin lintutorni Hanhikiven eteläreunalla

Hanhikiven eteläreunalla sijaitseva Tankokarin lintutorni on kysi Pohjois-Pohjanmaan tunnetuimpia lintujen muutonseurantapaikkoja. Torni menestyy vuosittain BirdLife Suomen järjestämässä Tornien taistossa. Kuva: Heidi Kauppila

Runsaslinnustoisin aika ajoittuu huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun, jolloin parhaimpina päivinä lintutornista voi laskea tuhansia metsähanhia, joutsenia, lokkeja, sepelkyyhkyjä ja kahlaajia sekä satoja petolintuja. Peippolintuja ja rastaita saattaa muuttaa jopa kymmeniätuhansia päivässä. Huhtikuun lopulla muuttaa pääosa ns. isoista linnuista, ja hiukan niiden jälkeen on vuorossa lapinsirkun, järripeipon ja rastaiden päämuutto. Toukokuussa runsaimpia muuttajia ovat tyypillisesti kahlaajat kuten liro, mustaviklo ja suokukko, loppukeväällä pääskyt ja tervapääsky. Tankokarissa nähdään joka kevät myös useita harvalukuisempia lajeja, kuten lyhytnokka- ja tundrahanhia, muuttohaukkoja, mustapyrstökuireja ja sepelrastaita.

Syysmuuton seurannassa Tankokari ei ole yhtä suosittu kuin keväisin, sillä lintujen tulosuuntaan, pohjoiseen, on hankalampi havainnoida. Sataman pohjoispuoleiseen Hanhikiven niemeen saapuu kuitenkin valtavat pikkulintumassat, jotka purkautuvat etelään juuri tornin kohdalla. Näissä runsaimpia muuttajia ovat usein urpiainen ja rastaat. Osa vaelluslinnuista muuttaa syksyisin rannikkoa pitkin pohjoiseen ja niiden muutto on kevätmuuton tavoin helposti havainnoitavissa. Metsästyksen aloitus elokuussa tyhjentää lahden, koska alue on suosittu myös metsästäjien keskuudessa.

Lähde: Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus 11.3.08

Tankokarin lintutorni menestyy ”Tornien taistossa”

Tankokarin lintutorni on osoittautunut menestyksekkääksi paikaksi havainnoida lintuja. Torni on sijoittunut BirdLife Suomen järjestämässä Tornien taisto -kilpailussa kärkisijoille vuosittain. Keväisin järjestettävän kilpailun idea on havaita kahdeksan tunnin aikana mahdollisimman monta lintulajia.

Tankokarin lintutorni kilpailutilastoissa
2012: sijoitus 5. Havaittuja lajeja 95.
2011: sijoitus 14. Havaittuja lajeja 95.
2010: sijoitus 5. Havaittuja lajeja 99.
2009: sijoitus 1. Havaittuja lajeja 113.
2008: sijoitus 2. Havaittuja lajeja 112.
2007: sijoitus 10. Havaittuja lajeja 94.
2006: sijoitus 4. Havaittuja lajeja 102.
2005: sijoitus 3. Havaittuja lajeja 110.
2004: sijoitus 6. Havaittuja lajeja 102.
2003: sijoitus 15. Havaittuja lajeja 93.

Vuosien varrella parhaimmiksi kilpailun aikana Tankokarin lintutornista havaituiksi lajeiksi mainitaan lyhytnokkahanhi, sarvipöllö, metso, avosetti, muuttohaukka, kiljukotkalaji, mustapyrstökuiri, haahka, harmaahaikara ja arosuohaukka.

Lähde: BirdLife Suomi